Kohti kesää

(Päivitetty 15.4.2024)

Telkkämäen ovet on avoinna pe 28.6.- la 10.8.2024 perjantaisin ja lauantaisin. Lisäksi talo on avoinna tapahtuien yhteydessä. Pihapiiriin voi käydä tutustumassa omatoimisesti koska vain.    

Opas
 kulkee talon askareissa ja kertoo Telkkämäen tarinaa vieraille. Oppaan tavoitat talon pihapiiristä pe-la klo 10-12 sekä 16-17. 

Voit tilata maksullisen opastuksen esimerkiksi ryhmälle myös muina aikoina kuin tilan ollessa avoinna. Ota yhteyttä oppaaseen, puhelin 0400 346 469.

Kaski palaa kesäkuun alkupuolella, tarkka päivä määräytyy toki säiden ja kelien mukaan. Lisäksi kaskitilan vuodenkiertoon kuuluu esimerkiksi nauriin ja rukiin kylvöä, sadonkorjuuta ja riihen puinti. Jos olet kiinnostunut jostain tietystä työstä tai haluat tulla vaikkapa osallistumaan sadonkorjuuseen, ota yhteyttä oppaaseen, puhelin 0400 346 469. 
 

Telkkämäen kesän 2024 tapahtumat

(Julkaistu 15.4.2024)

Telkkämäellä järjestetään kesän aikana kaikille avoimia yleisötapahtumia. Päivitämme vuoden 2024 tapahtumakalenteria sitä mukaa kun tapahtumat varmistuvat. 

Kaskiperinnetilan tapahtumat järjestetään yhteistyössä Metsähallituksen, Kaavin pitäjäseuran, Järvi-Kuopion seurakunnan Kaavin alueseurakunnan sekä Koillis-Savon Luonnonystävien kesken.

29.6.-10.8. Opastetut retket kaskille lauantaisin klo 12. 
Telkkämäellä on pitkä kaskeamisen historia ja vanhojen työtapojen ylläpito jatkuu edelleen. Kuinka kaskenpoltto näkyy maisemassa? Miltä näyttää vasta poltettu kaski? Kuinka viime vuonna kylvetty kaskiruis on kasvanut, tuleeko satoa? Näillä retkillä suunnataan niille kaskiperinnetilan ja luonnonsuojelualueen kohteille, jotka ovat juuri nyt parhaimmillaan.

  • Retken kesto on 0,5–1 h ja kävelymatkaa kertyy noin kilometri. Maasto on varsin tasaista, muttei esteetöntä.
  • Retkille osallistuminen on maksutonta eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. 
  • Lähtöpiste: Telkkämäen kaskiperinnetilan pysäköintialue. 

​​16.6. klo 12 alkaen Yhteispohjoismainen Luonnonkukkien päivä ja valtakunnallinen Puskasoitto
Kukka kainaloon ja viuluja nuuhkimaan! Telkkämäen perinteinen tapahtumapäivä yhdistää kesän kaksi kauneinta eli kansanmusiikin ja luonnonkukat. Puskasoitto kokoaa lähiseudun pelimannit yhteisjameihin, joissa soittoareenan tarjoavat nimensä mukaisesti Telkkämäen pihat, kentät ja puskat. 
Luonnonkukkien päivän valtakunnallisena teemalajina vuonna 2024 on raita. Leppoisa retki soveltuu kaikille kasveista kiinnostuneille. Opastetun retken järjestävät Metsähallitus Luontopalvelut ja Koillis-Savon Luonnonystävät. 

1.7. klo klo 10-16 Paikallismuseopäivä 
Opas paikalla koko päivän. 

4.7. klo 18:30 Runon ja suven ilta  
6.7. juhlittavat Runon ja suven päivän eli Eino Leinon päivän kunniaksi kutsumme kaikki runojen lausujat, kuulijat ja ystävät Telkkämäen tupaan. Ota mukaan mielirunosi, tai vaikkapa useampi, muille esitettäväksi. Järjestäjä: Kaavin pitäjäseura. 

28.7. klo 13 Maakirkko: kansanlaulukirkko.
Tässä kirkossa seinät ovat leveät ja katto erityisen korkea: Telkkämäen perinteinen maakirkko kokoaa jumalanpalvelukseen Telkkämäen pihaan. Maakirkkojen juuret juontavat menneisiin vuosisatoihin, jolloin kirkossakäyntiä hankaloittivat pitkät välimatkat ja huonot kulkuyhteydet.  Järjestäjä: Kaavin pitäjäseura ja Järvi-Kuopion seurakunnan Kaavin alueseurakunta.

 

Uutisia Telkkämäen perinnetilalta

Vinkit retkeilyyn

Luminen männynoksa.

Talvella kannattaa pitää puhelin lämpimänä ja varavirtalähde mukana. Katso myös muut vinkit talviretkeilyyn: Retkeilyn ABC.