Ennakoi ja vältä

Retken turvallisuuden miettiminen

Arvioi etukäteen, mitä vaaroja suunniteltuun retkeen liittyy. Missä tilanteissa ja millaisia tapaturmia tai onnettomuuksia retkellä voi sattua. Miten suuri on vaaran todennäköisyys ja millaiset seuraukset siitä voi olla. Mitä pitää tehdä vaarojen poistamiseksi tai onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Miten toimia, jos kaikesta huolimatta on joutunut vaaratilanteeseen tai onnettomuuteen.

Luonnossaliikkujan ohjeet

Ota huomioon sääolosuhteet

Sää voi muuttua yllättävän nopeasti varsinkin tunturissa ja suurilla vesialueilla. Älä uhmaa luonnonvoimia, kovia tuulia, pakkasta tai virtaavaa vettä. Kuuntele mahdollisia säävaroituksia.

Älä lähde yksin

Älä lähde yksin luontoon äläkä jättäydy tai eroa ryhmästäsi. Jos jotakin tapahtuu, sinun on yksin paljon vaikeampaa saada apua kuin ryhmän kanssa.

Varustaudu aina pahimman varalle

Tee lähtiessäsi reitti-ilmoitus omaisille tai majapaikkaasi. Kirjoita nimesi ja seuraava määränpääsi autiotupien vieraskirjoihin. Kuljeta mukanasi ensiaputarvikkeita sekä ylimääräistä ruokaa. Pukeudu olosuhteisiin nähden oikein. Tuulta pitävät ja lämpimät vaatteet ovat parhaat. Tuuli moninkertaistaa pakkasen vaikutuksen (ilmatieteenlaitos.fi).

Älä yliarvioi kykyjäsi

Varo uskottelemasta olevasi parempikuntoinen ja kokeneempi kuin olet. Tunne rajasi. Lepää, syö ja juo ennen täydellistä uupumista. Opettele erätaitoja, hanki riittävä ensiapu- ja suunnistustaito.

Jos eksyt, leiriydy tai hakeudu suojaan ajoissa

Jos eksyt, säilytä malttisi ja harkitse tilannetta. Väsyneenä ja viluisena et pysty toimimaan järkevästi. Jos alat palella, älä jää lepäilemään pakkasessa ellet voi pukea lisää vaatteita, vaan jatka matkaa. Jos olet epävarma sijainnistasi tai oikeasta suunnasta, älä lähde harhailemaan. Yritä selvittää sijaintisi. Milloin tiesit viimeksi sijaintisi kartalla? Mihin suuntaan olet sen jälkeen kulkenut ja kuinka kauan?

Käänny takaisin ajoissa, mikäli tulojälkesi näkyvät. Etsi tarvittaessa hyvä suoja. Pidä itsesi lämpimänä liikkumalla tai istumalla sytyttämäsi tulen vieressä. Juo lämmintä juomaa ja syö lämmintä ruokaa.

Opi tuntemaan luontoa ja suojele sitä

Noudata retkietikettiä. Älä häiritse eläimiä ja muita retkeilijöitä. Noudata alueiden järjestyssääntöjä ja jokaisenoikeuksiin liittyviä velvollisuuksia sekä tulenteosta annettuja määräyksiä.

Turvallisuusvinkki 

Tuvissa on palovaroittimet, mutta suosittelemme ottamaan 9 V pariston ja/tai oman matkapalovaroittimen mukaan.