Luontoon.fi uutiset

Ruunaan retkeilyalueen rakenteiden kunnostustyöt jatkuvat – Neitikosken lankkusilta suljetaan osittain kunnostustöiden ajaksi

Metsähallituksen Luontopalvelujen ylläpitämällä Ruunaan retkeilyalueella kehitetään ja parannellaan laajasti palvelurakenteita ja opastusta eduskunnan vuosille 2023–2025 myöntämän erillismäärärahoituksen turvin. Kehityshankkeessa panostetaan esteettömien reittien ja kalastuksen vaatimien rakenteiden kehittämiseen ja kunnostamiseen. Kunnostukset jatkuvat tulevan kesän aikana. Neitikosken esteetön lankkusilta on osittain suljettuna asiakasturvallisuuden takia reitin kunnostustöiden ajan keväällä 6.–30.5.2024 ja elokuun 19. päivä eteenpäin ainakin lokakuun loppuun. 

Leveä lankkupolku johtaa metsässä kohti siltaa.

Tulevana kesänä Metsähallitus kunnostaa Neitikosken esteetöntä reittiä sekä kalastuslaitureita ja tulentekopaikkaa. Neitikosken esteettömän reitin uusiminen aloitettiin jo viime kesänä, ja kunnostustyöt jatkuvat nyt reitin puuliiteriltä eteenpäin. Neitikosken esteettömän reitin lisäksi Ruunaan alueella uusitaan tänä kesänä reittiviitotukset kauttaaltaan sekä kunnostetaan pitkoksia, laavuja ja tulentekopaikkoja.

Neitikosken esteettömän reitin ensimmäiselle nuotiopaikalle ja puuliiterille asti pääsee kulkemaan, lukuun ottamatta syksyllä tehtävää kyseisen nuotiopaikan kunnostusta. Kunnostustöiden ajoittumisesta nuotiopaikalle ja niiden päättymisen ajankohdasta päivitetään Ruunaan retkeilyalueen Luontoon.fi-sivuille ajankohtaista tietoa. 

Siltatyömaa. Työntekijä on töissä sillalla. ”Neitikosken esteetöntä reittiä lukuun ottamatta liikkuminen muualla maastossa onnistuu, vaikka pitkoksia ja nuotiopaikkoja huolletaankin. Myös laavuja kunnostetaan, mikä kannattaa ottaa huomioon yöpymistä suunnitellessa. Laavujen huoltotöistä tulee myös löytymään ajankohtaista tietoa Luontoon.fi:ssä Ruunaan sivujen Ajankohtaista-osiosta”, kertoo Ruunaan kehittämishankkeen projektipäällikkö Meeri Koivuniemi Metsähallituksen Luontopalveluista.

Neitikosken esteettömän reitin alue on tunnetusti kalastajien suosiossa. Kunnostukset kannattaa ottaa huomioon kalapaikkoja valitessa.

”Kun reittiä kunnostetaan, kalastaa kannattaa Neitikosken ja Kirppuvirran mantereen puolella. Hyvä kohde kunnostuksen aikana on myös Siikakoski. Tulevana kesänä Metsähallituksen tekemät kirjolohi-istutukset tehdään edellä mainittuihin Ruunaan koskien osiin”, kertoo kalastuksen erityisasiantuntija Eetu Karhunen Metsähallitukselta.

Vuoden 2023 aikana Ruunaalla kunnostettiin Neitikosken esteettömän reitin alkuosa ja Neitijoen silta, rakennettiin uusi Tetripuron silta, uusittiin pitkoksia ja kunnostettiin nuotiopaikkoja. Hankkeen kunnostustyöt jatkuvat vielä vuoden 2025 aikana.

Ruunaan retkeilykeskus on avoinna 2.5.2024 alkaen aina lokakuun loppuun. 

Lisätietoja